Perhonsidontaan tarkoitettu turkis ja karva nahalla

Nahka on erilaisten kuitujen kartta

Karva vaihtelee eläimen eri osissa. Pituus, läpimitta, kapenevuus, aluskarva, jäykkyys ja käyttäytyminen puristettaessa voivat kaikki olla erilaisia. Nimitykset kuten vartalo, vatsa, lapa, kinner, naamio, kokonainen nahka ja turkispala kertovat lähtöalueesta tai esitystavasta ja auttavat ennakoimaan materiaalin käyttäytymistä sidonnassa.

Hirven, wapitin ja hirvenkarhun karva

Hirven vatsakarvaa käytetään usein suurempiin sidottuihin ja muotoiltuihin päihin, koska sopivat palat leviävät voimakkaasti ja tarjoavat riittävästi pituutta muotoiluun. Hirven vartalokarva soveltuu laajemmin siipiin, päihin ja runkoihin. Hieno tai lyhyt valikoitu karva on helpompi hallita pienissä perhoissa, kun taas muddler-karva valitaan sen perusteella, että se leviää ja pakkautuu lankapaineen alla.

Amerikkalaisissa tuotenimissä elk tarkoittaa yleensä wapitia. Wapitinkarva on klassinen valinta vesiperhotyylisiin siipiin ja suuriin pintaperhoihin sen pituuden ja kapenevien kärkien ansiosta. Hirvenkarhun vartalokarvasta saadaan yleensä pitkiä ja jäykkiä kuituja pyrstöihin, tuntosarviin, jalkoihin ja jaokkeisiin runkoihin. Näitä materiaaleja ei pidä korvata pelkän värin perusteella.

Pehmeä turkis dubbingiin ja liikkuviin siipiin

Kaninturkis, orava, opossumi, nutria ja jäniksen naamio yhdistävät pehmeän aluskarvan selkeämpiin peitinkarvoihin. Kerrokset voidaan erotella tai sekoittaa: aluskarva muodostaa sileämmän rungon, kun taas peitinkarvat antavat piikikkäämmän ääriviivan. Jäniksen naamion eri alueiden rakenne vaihtelee huomattavasti, joten poskia, otsaa ja korvien ympäristöä ei pidä käsitellä yhtenäisenä dubbing-materiaalina.

Pitkä karva streamereiden profiileihin

Kettu, Finn-raccoon, vuohi, islanninlammas ja jakki tarjoavat pitkiä kuituja siipiin ja alasiipiin. Pehmeät kuidut tuovat liikettä, kun taas jäykemmät kuidut säilyttävät muodon ja voivat tukea pehmeämpiä kerroksia. Arvioi, kuinka paljon lyhyttä aluskarvaa jää jäljelle kampaamisen jälkeen ja kuinka paksuksi sidontakohta muodostuu. Pitkästä materiaalista on hyötyä vain, jos sen kanta voidaan edelleen kiinnittää siististi.

Villamaiset materiaalit ja erikoiskarvat

Pässinvillaa ja sculpin-villaa voidaan pakata ja leikata tiiviiksi streamerien päiksi, mutta niitä ei sidota täsmälleen samalla tavalla kuin onttoa hirvenkarvaa. Vasikankarva tarjoaa lyhyitä, sitkeitä ja usein hieman kihartuvia kuituja perinteisiin siipiin ja pyrstöihin. Villisian karva on riittävän pitkää ja jäykkää tuntosarviin, jalkoihin tai rakenteelliseen tukeen.

Työhön sopivan palan valinta

• Pintaperhon siipi: ehjät kapenevat kärjet, tasainen käyttökelpoinen pituus ja hallittava läpimitta.
• Sidottu pää: karvat, jotka leviävät langan alla ja tarjoavat tilaa muotoiluun.
• Streamer-siipi: tarvittava tasapaino liikkuvuuden ja profiilin tuen välillä.
• Dubbing: aluskarva, peitinkarva tai hallittu sekoitus molempia.
• Pyrstöt ja tuntosarvet: suorat, kestävät ja luonnollisesti kapenevat kuidut.

Valmistelu ja säilytys

Jaa turkis ennen leikkaamista, ota vain pieni kimppu ja kampaa tarpeeton aluskarva pois. Älä leikkaa luonnollisia kärkiä sidonnan jälkeen, ellei kaava nimenomaisesti edellytä tylppää reunaa. Säilytä palat kuivina ja erillään suljetuissa pakkauksissa. Koska nahat ovat luonnonmateriaaleja, värin, tiheyden ja pituuden vähäinen vaihtelu on normaalia jopa saman tuotenimen sisällä.

Valmiit suikaleet on listattu erikseen zonker-suikaleiden alla, kun taas kokonaiset ja osittaiset hännät löytyvät kohdasta perhonsidontahännät.